SuomeksiIn English

Turkoosi huone -nuorten taidenäyttely‏

30.08.2013

Taide heijastaa -projektin lähtökohtana on tarjota erityisesti maahanmuuttajataustaisille nuorille taidekohtaamisia ja järjestää heille taidepajoja. Toiminnan ytimenä on yhteistyö ammattitaitelijoiden ja nuorten sekä kuvataiteen ja esittävän taiteen välillä.

Taide heijastaa idean taustalla on uusia toimintamalleja ja -muotoja etsivä taidekasvatus. Kolmevuotisen historiansa aikana tavoitteena on ollut instituutioiden reunalla toimiminen, uusien yhteistyömuotojen etsiminen eri taiteen alojen välillä ja ennen kaikkea luottamuksen rakentaminen nuorten kanssa.

Kohtaamisissa ja taidepajoissa taidekokemukset toimivat nuorten ilmaisun sytykkeinä ja taidetulkinnat reitteinä nuorten kokemusmaailmaan ja nuorten omaan ilmaisuun. Työpajoissa nuorten ja ammattitaiteilijoiden välille rakentuu dialogi keskustellen ja taiteellisen työskentelyn keinoin.

Nyt nuoret kokoavat teoksistaan näyttelyn S-Galleriaan Helsinkiin.

Näyttelyn avajaisia vietetään viikon päästä perjantaina 30.8 klo 18-20.00. 

Turkoosi huone sisältää valokuvia, animaatioita ja ääniä. 

Lisäksi näyttelyssä on esillä Lahdessa toteutetun Täällä nyt! -projektin nuorten tekemiä sarjakuvia.

Tervetuloa!

 

S-Galleria, Ässäkeskus

Osoite: Fleminginkatu 34, 00511 Helsinki

Avoinna: ma - pe 8-18.00

Näyttely päättyy 20.9.2013

 

Taide heijastaa -projekti on toteutettu kuluneen vuoden aikana yhteistyössä Lapin taiteilijaseuran ja Monitaideyhdistys Pisteen kanssa. 

Työpajaohjaajina ovat olleet kuvataiteilijat Ninni ja Tuomas Korkalo, sirkusohjaaja Mette Ylikorva, teatteri-ilmaisun ohjaaja Johanna Salo sekä kuvataideopettaja Hanna Levonen-Kantomaa.

Työpajojen järjestämistä ovat tukeneet Lasten ja nuorten säätiö Myrsky, Lapin taidetoimikunta, Lapin ELY-keskus, Opintokeskus Kansalaisfoorumi ja Rovaniemen kaupunki.