SuomeksiIn English

Riikka Jokiaho

02.12.2012

Galleria Napa
Valtakatu 26
96200 Rovaniemi

Avoinna
ti-to klo 12-18
pe klo 11-17
la klo 12-16

Riikka Jokiaho on tullut tunnetuksi installaatioiden ja performanssien tekijänä. Nyt hän on keskittynyt maalaukseen. Väri, maali ja maalauspohja ovat yksinkertaiset peruselementit. Maalausten aiheena on maisema ja maalaustapahtuma itsessään: jälki, jonka käsi jättää.

Maalarina Riikka Jokiaho ei kuvaa itseään älyköksi vaan tunnevaikutelmien ja romantiikan hakijaksi. Sanottava piilee värissä, liikkeessä ja painon tunteessa. Taiteilijan toiveena on saada aikaan tunnetiloja katsojassa. Monissa maalauksissa on pieni yksityiskohta, joka antaa mittakaavaa. Arktisen taivaan paino on läsnä kaiken aikaa.

Riikka Jokiaho on Kolarissa asuva ja Rovaniemellä työskentelevä kuvataiteilija. Hän on osallistunut Magenta-hankkeeseen kehittäen näyttelyihin liittyviä palveluja. Tässä näyttelyssä Riikka Jokiahon maalaukset, Heli Haapalan huilumusiikki ja Titta Courtin tanssi keskustelevat galleriatilassa:

Lauantaina 8.12.

huilisti Heli Haapalan matinea Napassa klo 16.00. Maalausten innoittaman musiikin lisäksi kynttilöitä ja glögiä. Ohjelma 5 €.

Sunnuntaina 16.12.

tanssija Titta Courtin ja huilisti Heli Haapalan yhteinen matinea klo 15.00. Kyntilänvalo, musiikki, maalaukset ja tanssiva keho. Ohjelma 5 €.

Lisätietoja

Riikka Jokiaho: riikka.jokiaho(at)gmail.com