SuomeksiIn English

Tiina-Maria Aalto

17.12.2016

Galleria Napa
Kairatie 3
96100 Rovaniemi

Avoinna
ti-to klo 12-18
pe klo 11-17
la klo 12-16

Avajaiset perjantaina 16.12 klo 18-20. Tervetuloa!

Final Layer

Tiina-Maria Aallon Final Layer on näyttely massakulutuskulttuurista ja näyteikkunoiden unelmista, ja näiden lieveilmiöistä. Näyttelyssä on esillä akvarellimaalauksia ja Aallon uusimpia teoksia, jotka ovat maalauksia selkeästi käsitteellisempiä ja tulkitsevat teemaa eri perspektiivistä. 

"Nimensä mukaisesti Final Layer päättää yhden ajanjakson; tuskin maalaan tai esitän enää missään mallinukeista tekemiäni akvarellimaalauksia tämän jälkeen. Tuntuu kuin edelliset kaksi näyttelyäni yhdessä Final Layerin kanssa muodostaisivat trilogian - Final Layer on trilogian viimeinen kerrostuma ja samalla jonkin uuden alku. Se on selkeästi aiempaa henkilökohtaisempi kokonaisuus. Samalla Final Layer viittaa uusimpien teoksieni sisältöön, siihen mikä jää näkyväksi."

Näyttelykokonaisuus on syntynyt viimeisen neljän vuoden aikana, ja osa teoksista on esitetty aiemmin Helsingissä (Kuori 2015) ja Tartossa (Another Skin 2016). 

Helsingistä kotoisin oleva Tiina-Maria Aalto käsittelee taiteessaan erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä, havaintoja ympäristöstään ja ihmisyyttä monipuolisesti eri materiaalein. Hänen teoksiaan on ollut aiemmin esillä mm. Titanik-galleriassa, IHME Nykytaidefestivaaleilla 2015 ja Suomen Valokuvataiteen museossa. 

Teostiedot: Pari, akvarelli paperille, 2015

Taiteilijan yhteystiedot: info(at)aaltotiinamaria.com
www.aaltotiinamaria.com