SuomeksiIn English

Pirkko Mäkelä-Haapalinna

30.05.2013

Galleria Kellokas
Ylläs
Tunturintie 54
Äkäslompolo 

Läpinäkyä ja heijastua

Läpinäkyvyys ja heijastukset ovat olennainen osa esimerkiksi veden äärellä koettavasta visuaali­sesta kauneuskokemuksesta. Tämän näyttelyn teemana ne kuitenkin etenevät kohti sisäistä nä­kemisen vajavaisuutta ja problematiikkaa – näemme vajavaisesti, kuin kuvastimesta.

Platonin luolavertauksessa luolan asukit eivät koskaan nähneet todellista maailmaa, ainoastaan varjokuvia. C.S. Lewiksen kertomuksessa ”Taikurin sisarenpoika” sen sijaan kaksi lasta löytää useita todellisia maailmoja metsässä sijaitsevista lammikoista.

Näyttelyn teemaan taiteilijaa on johdattanut myös hänen vuosia sitten näkemänsä uni. Se toimi katalysaattorina teosten työstövaiheessa. Sen aikana tekijä pohti oman näkemisensä vajavaisuutta ja sitä, miten erilaiset maailmat hänessä heijastuvat.

Pirkko Mäkelä-Haapalinna tunnetaan erityisesti pastellimaalauksista. Hän toteuttaa teoksensa erilaisille pohjille: pastellipaperille, vanerille ja hiekkapaperille sekä esimerkiksi vanhoille, ajan harmaannuttamille laudoille ja löytöesineille. Hän käyttää pastellitekniikkaa laaja-alaisesti mm. tärpättipesujen kanssa yhdistäen pastelliin myös tussi, akryyli tai guassi -pohjamaalauksia. Pastellissa taiteilijaa viehättää erityisesti värien intensiivisyys sekä välitön ja fyysinen kosketus työstettävään pintaan.

Pirkko Mäkelä-Haapalinnan teos ”Meditation on Emptying” palkittiin viime syksynä. Art Times Award –palkinnolla New Yorkissa järjestetyssä kansainvälisessä pastellimaalausnäyttelyssä. 

Tämäkin näyttely koostuu pääosin pastellimaalauksista. Lisäksi mukana on joitakin installaatioita. Kaikki teokset on tehty tänä vuonna. 

Pirkko Mäkelä-Haapalinna on paluumuuttajana Kemijärven rannalle asettunut kuvataiteilija, joka myös heijastuu hänen teoksissaan. Teosten aiheiden keskiöön on muuton myötä tullut  oman identiteetin avainkokemukset vesielementin kautta. Vesi teemana on, paitsi yksityinen myös yleinen ja moniulotteinen sekä ajankohtainen.

Pirkko Mäkelä-Haapalinna | www.pirkkomakela.fi | makelapirkko@hotmail.com | 050 491 4672