SuomeksiIn English

Päivi Meriläinen

14.09.2013

Galleria Kellokas
Ylläs
Tunturintie 54
Äkäslompolo 

Avoinna luontokeskus Kellokkaan aukioloaikoina.
Aukioloajat www.luontoon.fi

Kaunotar ja hematooma

Sairastuin vuonna 2011 kasvojen kolmihermotulehdukseen. Kasvojeni vasen puoli halvaantui. Hoitona oli muun muassa kasvotreenejä ja kävin peilin ääressä läpi monimutkaisia kasvoliikkeitä. Peiliä tarvittiin kertomaan aivoille yrityksistä liikuttaa kasvolihaksia. Kuukauteen ei liikkunut mikään, vasen silmä oli teipattuna umpeen ja näky ei ollut hauska. Kuvataiteilijana kuitenkin aloin kiinnostumaan liikkumattomuudesta ja yrityksestä liikkeeseen. Näin aloin piirtämään omakuvia ja myöhemmin tulivat myös värit sekä hopea ja kulta mukaan.

Syksyllä 2012 sain vasemmalle puolen aivoja tia-kohtauksen. Kaaduin ja löin oikean ohimoni isäni tekemän heloitetun arkun kulmaan ja sain oikealle puolen aivoja hematooman.

Tämä sairastelu toi uusia mausteita teoksiini. Mietin olinko kirottu, kun kaikenlaista harmia sairastamisen lisäksi siunautui samaan aikaan. Päätin poistaa kirouksen ryhtymällä Paavi Päivi I. Meitä naispuolisia paaveja ei aikaisemmin ole ollutkaan.

Päivi Meriläisen näyttely koostuu omakuvista ja pyhistä väreistä.

 

Päivi Meriläinen 040 5351027