SuomeksiIn English

Lea Viita

10.12.2014

Galleria Kellokas
Ylläs
Tunturintie 54
Äkäslompolo 

Avoinna luontokeskus Kellokkaan aukioloaikoina.
Aukioloajat www.luontoon.fi

Erämaa NYT

Lea Viita on kemiläissyntyinen kuvataiteilija, joka on työskennellyt Galleria Lea Viita-nimisessä kotistudiossaan vuodesta 1994. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä jälkeen vuonna 1992 taiteilija on osallistunut lukuisiin näyttelyihin. 

Lea Viidan sanotaan luovan omanlaistansa Lapin maisemaa. "Suurilla pinnoilla vilisevät viivat ja pirskahtelevat väriläikät johdattelevat katsojaa koskettavasti alati vaihtuviin vuoden- ja vuorokaudenajan väreihin, ilmiöihin ja tapahtumiin. Erämaamaisemat, tunturit, kukkivat jäkälämaat, kivet ja etenkin metsä inspiroivat taiteilijaa energisiin maalauksiin tehden maalausprosessista kerroksellista ja yllätyksellistä."

Elollinen luonnossa ja maailman tapahtumat ovat vuosien aikana vaikuttaneet taiteilijan action painting-tyyliseen maalaustapaan. Mustat alueet, jotka leikkaavat punaista kiveä, siniharmaata rinnettä ja valkoista kuuraa, lumipeitteistä suota tai metsänpohjaa rohkeasti, vahvasti tai leikkisästi ovat mielleyhtymiä kulloisenkin teoksen syntyajankohdasta. 

Taiteilija on tavattavissa Kellokkaassa 10.12.2014 hänen pystyttäessään näyttelyä. 

Yhteystiedot: Lea Viita
leaviita@hotmail.com
+ 358 40 766 4771
www.leaviita.com