SuomeksiIn English

Maijariitta Karhulahti

15.08.2015

Galleria Kellokas
Ylläs
Tunturintie 54
Äkäslompolo 

Avoinna luontokeskus Kellokkaan aukioloaikoina.
Aukioloajat www.luontoon.fi

Viita

Maijariitta Karhulahti on kuopiolainen kuvataiteilija, joka teoksissaan yhdistää eri tekstiilitekniikoita ja materiaaleja. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Kankaanpään Taidekoulusta vuonna 2008 ja muotoilijaksi Kuopion Muotoiluakatemiasta vuonna 2013.

Galleria Kellokkaassa nähtävä yksityisnäyttely Viita käsittelee luonnon, rakennetun fyysisen ja sosiaalisen ympäristön sekä ihmisen itsensä välistä suhdetta. Teoksissa tarkastellaan luontometaforien avulla sitä, miten oman ympäristökäsityksen voi nähdä osittain selkeänä, osittain vasta hahmottuvana, ja kuinka yksilön näkemykset rytmittyvät suhteessa vallitseviin näkemyksiin. 

Viita-näyttelyn teoksissa yhdistyvät muiden muassa huovutus, kirjonta ja applikointi. Kuten teosten aiheet, myös niiden ilmaisu on runsasta, kerroksellista ja täynnä yksityiskohtia. 

"Rakennettu elintila muodostaa mielikuvan maisemasta, johon jokaisen on sijoitettava itsensä tavalla tai toisella", Karhulahti kuvaa. "Elämä ja minuus eivät rakennu erillään luonnosta ja maailmasta, vaan niiden sisässä. Kaikki kasvaa ja muuttuu jatkuvasti, villinä kuin viita."

Teostiedot: Oja 2014. Huovutus, kirjonta ja applikointi, 80 x 70 cm.

Taiteilijan yhteystiedot: maijariitta.karhulahti(at)gmail.com www.maijariittakarhulahti.com