SuomeksiIn English

Tuuli Mukka

01.07.2012

Kuukauden taiteilija

Korundi, Rovaniemi

Avoinna joka päivä klo 11-18

Lapin taiteilijaseuran heinäkuun kuukauden taiteilija on Tuuli Mukka. Hänen näyttelynsä - Ajanlasku ja "putoaminen" – on esillä Kulttuuritalo Korundin kahviossa heinäkuun ajan.

Hänen Ajanlasku-sarjansa työt ovat valokuvapohjaisia maalitussi- ja akryylisekatekniikkateoksia vuosilta 2010-2011.

"Elämän eri ajanjaksot, kuolevaisuus, aika sekä ympäristö; "ajankuva", johon ihminen sattumanvaraisesti sijoittuu ja matkaa elämäänsä ajanmukaisessa ulkoisessa asussaan ovat kiinnostaneet minua Ajanlasku-töissä. Asiat, joihin emme itse lähtökohtaisesti vaikuta, määrittävät osaltaan sisäistä ja ulkoista kulkuamme niin hyvässä kuin pahassakin."

Englanninkielisen sanan Fall "putoaminen" ja sanan useat eri suomennokset (mm. verbit: sortua, varista, kukistua, suistua, saada surmansa ja mm. substantiivit: syksy, putoaminen, pudotus, tuho, syntiinlankeemus, syyskausi, lumentulo, sademäärä,..) ovat osuvia ilmauksia kuvaamaan elämäntilannetta tai mielentilaa jotka saavat ihmisen tuntemaan ikään kuin "putoavansa…".

Valokuvakollaasi/kuvaleikkaustyössään "Fall" Tuuli Mukka on hakenut kuvallista muotoa näille tunteille ja kielikuville.