SuomeksiIn English

Lapin taiteilijaseura tapahtumissa

Avoimet taiteilijakodit ja -työhuoneet

Lapin taiteilijat avaavat tapahtumassa työhuoneensa ja kotinsa yleisölle. Tapahtuma toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014. 

Kulttuurikeskustelut kunnallisvaalien aikaan

Lapin taiteilijaseura ja Lapin esittävien taiteiden keskus Letke haastavat kunnallisvaaliehdokkaat ottamaan kantaa taiteen rahoitukseen ja taiteilijoiden palkkaan ja paikkaan yhteiskunnassa. Osallistumme vaalityöhön järjestämällä kulttuuri- ja taidepainotteisia vaalipaneeleja Rovaniemellä. Tenttaamme kunnallisvaaliehdokkaiden valveutuneisuutta kulttuurikysymyksissä ja nostamme esiin uusia keinoja tukea taidetta- ja kulttuuria.

Vuonna 2008 Lapin taiteilijaseura järjesti kunnallisvaalipaneelin Rovaniemellä.

Vuonna 2012 Kulttuurikeskustelun järjestäjiä ovat Lapin taiteilijaseura ja Lapin esittävien taiteiden keskus Letke.

Taidelainaamo Sodankylään

Sodankylään avattiin Lapin taiteilijaseuran Pop-up taidelainaamo toukokuussa 2012. Lainaamo oli auki myös Sodankylän elokuvajuhlien ajan, 17.6.2012 asti. Näytteilleasettajiksi kutsuttiin Lapin taiteilijaseuran jäseniä. Lainaamossa järjestettiin muun muassa kutsuvierastilaisuuksia. Taidelainaamo oli Magenta-hankkeen osaprojekti sekä Lapin taiteilijaseuran ja Lapin esittävien taiteiden keskuksen yhteistyötä.

Kuvassa Helena Junttilan teos Modesty vuodelta 2011.

Lisätietoa Magenta-hankkeesta.

Hiljaisuus-festivaali

Hiljaisuus-festivaali kokoaa yhteen eri alojen taiteilijoita keskustelemaan ja tutustumaan rauhallisessa ja inspiroivassa ympäristössä. Tapahtumassa on mahdollista tehdä ja nähdä taiteidenvälisyyttä. Festivaali tuo korkeatasoisia esityksiä Kaukosen kylään ja Kittilän kuntaan. Hiljaisuus sanana luo mielikuvan rauhasta, kun festivaali assosioituu riemuitseviin ihmisiin. Sanojen välisestä jännitteestä muodostuu Hiljaisuus – esittävän taiteen festivaali. Festivaalin tuottaja on Sirkus- ja musiikkiyhdistys Agit-Cirk yhteistyötahojensa kanssa.

Lapin taiteilijaseura osallistuu kesällä 2012 ensimmäistä kertaa Hiljaisuus -festivaaliin. Yhteistyöryhmän vetäjäksi on valittu kuvanveistäjä Tom Engblom. Hän on koonnut Lapin taiteilijaseuran taiteilijoista työryhmän, joka suunnittelee ja toteuttaa Kaukosen kylässä yhteisöllisen tilataideteoksen. Työryhmään kuuluvat lisäksi kuvataiteilijat Ninni ja Tuomas Korkalo sekä Esa Meltaus.

Kuvia Lapin taiteilijaseuran työryhmän teoksesta.

Festivaalin kotisivulle

Oranki Art

Oranki Art on kansainvälinen ympäristötaidenäyttely Orangin kylässä Länsi-Lapissa. Vuodesta 2000 alkaen näyttelyyn on ollut vuosittain avoin taiteilijahaku, jonka perusteella Oranki Art ry valitsee näyttelyyn uudet teokset. Useat Lapin taiteilijaseuran jäsenet ovat osallistuneet näyttelyyn. Näyttely on avoinna kesäkuun alusta lähtien, jolloin nähtävissä on myös aiempina vuosina valmistuneet teokset. Oranki Art sijaitsee Pellosta 20 kilometriä pohjoiseen. Rovaniemeltä matkaa on 120 kilometriä. Vuonna 2012 Lapin taiteilijaseura käynnisti yhteistyön Oranki Art ry:n kanssa. Järjestämme näyttelyalueella virkistys- ja talkoopäiviä.

Kuvassa Risto Immosen teos Punainen pesä vuodelta 2011.

Lisätietoja: Oranki Art ry, Tuomas Korkalo, +358 44 5358744, tuomas.korkalo(at)gmail.com

Jokivalkeat

Lapin taiteilijaseura toteuttaa vuosittain tuliveistoksen Rovaniemellä järjestettävään Jokivalkeat-tulitaidetapahtumaan.

Jokivalkeiden tapahtumapaikkana on uimaranta Kemijoen rannalla. Jäätyvällä joen rannalla on keskeinen merkitys Jokivalkeiden teemoihin. Joen juuri jäätyessä pimeänä iltana Jokivalkeat toivottaa talven ja kaamoksen tervetulleeksi. Jokivalkeat on nykytaiteen keinoin toteutettu vuodenajan siirtymäriitti. Tuliveistoksia ovat rakentaneet Jokivalkeissa taiteilija- ja kuvataideseurat, koulu- ja opiskelijaryhmät sekä erilaiset yhteisöt. Mukana on taiteen ammattilaisia, harrastajia, lapsia ja nuoria. Tapahtuma yhdistää Rovaniemen taide- ja koulumaailman toimijoita sekä tahoja, joita taide koskettaa vain harvoin.

Kuvia Lapin taiteilijaseuran teoksista Jokivalkeissa.

Jokivalkeiden sivusto.

Rovaniemi Design Week

Lapin taiteilijaseura, Lapin esittävien taiteiden keskus LETKE, Monitaideyhdistys Piste ja Sirkus- ja musiikkiyhdistys Agit-Cirk perustivat yhteisen Valotalon Lappia-talon Muotoilukeskukseen osaksi Rovaniemi Design Week -tapahtumaa. Valotalo oli Joonas Martikaisen ehdotus LETKEn ja Lapin taiteilijaseuran jäsenille avoimeen ideakilpailuun, jonka jyryttäjänä toimi toimitusjohtaja Päivi Tahkokallio  Tahkokallio Design+ Oy:stä. Valotalossa toimi yhdistysten jaettu avokonttori sekä treenitila, jossa yleisö sai seurata taiteilijoiden harjoituksia. Valotalo tiedotti yleisöä taidealan yhdistysten tilatarpeesta Lapissa.

Lapin taiteilijaseura tuotti Muotoilukeskukseen myös taidelainaamon, Taidebileet ja seminaariohjelmaa Magenta-hankkeen avajaisseminaariin.

IHME-nykytaidefestivaali

IHME-nykytaidefestivaali toteutui vuonna 2012 Helsingissä, Rovaniemellä, Joensuussa ja Vaasassa. Christian Boltanskin teos Sydänarkisto oli esillä Rovaniemen kaupunginkirjastossa. Lapin taiteilijaseuran jäsenet osallistuivat festivaalin oheisohjelman tuottamiseen.

AORTAS-taiteilijaryhmän, eli Lapin taiteilijaseuran jäsenten Leila Lipiäisen, Ninni Korkalon ja Tuomas Korkalon, Testamentti-teos oli esillä festivaalin aikana. Teos muistutti yleisöä elinluovutustestamentista.Teokseen liittyi myös psykiatri Jorma Laitisen luento "Sydämen viisaus" 28.3.2012 Galleria Napassa.

Kuvassa on yksityiskohta AORTAS-taiteilijaryhmän Testamentti-teoksesta. Teos koostuu 15 osasta. Teos oli esillä Lappia-talon ja kaupunginkirjaston edustalla lipputangoissa 20.3. - 1.4.2012 välisenä aikana.

Pororaito

Rovaniemen kaupungin vetämän Pororaito-hankkeen tavoitteena oli lisätä Rovaniemen kiinnostavuutta kulttuurikohteena ja elävöittää kaupunkikuvaa taiteen ja muotoilun avulla. Hankkeessa etsittiin Rovaniemen kaupunkikuvaan sopivia, korkeatasoisia julkisia taideteoksia, joilla on myös alueen imagoon vaikuttavia merkityksiä. Rovaniemen kaupunki teki hankkeessa yhteistyötä Lapin taiteilijaseuran kanssa. Projektin rahoittajina olivat Euroopan sosiaalirahasto, Lapin lääninhallitus ja Rovaniemen kaupunki. Esite

Kuvassa on Tom Engblomin teos "Oonko mie tiellä?