SuomeksiIn English

Hanna Järvenpää

30.05.2015

Studio Mustanapa
Kairatie 3
96100 Rovaniemi

Avoinna
ti-to klo 12-18
pe klo 11-17
la klo 12-16
suljettu 19.6.2015 

FALLING – Tekstiilikollaaseja

Galleria Napan Studio Mustanapassa avautuu toukokuun lopussa Hanna Järvenpään tekstiilikollaaseja esittelevä näyttely Falling. Orivedellä vuonna 1980 syntynyt Hanna Järvenpää asuu ja työskentelee Liperissä, Pohjois-Karjalassa. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta vuonna 2003.

”Mitä tapahtuu niille, jotka tippuvat somen, tositeeveen, ulkoisen kauneuden tavoittelun ja markkinatalouden kelkasta?” kysyy Järvenpää. ”Työn tekeminen on tärkeää, etenkin tuottavan. Mitä virkaa on epäkaupallisella kuvataiteella, joka tehdään vaihtelevan lahoille lakanoille?”

Näyttelyn teokset muodostuvat vanhoista kankaista, syanotypiasta, langasta, ruosteesta ja taiteilijan suuresta hämmennyksestä. ”Maailma ihmisineen ja ihmiskunnan luomuksineen tuntuu toisinaan, aika useinkin, kummalliselta ja käsittämättömän vieraalta”, Järvenpää kuvaa. ”Pitääkö kaiken olla mitattavissa rahassa? Mitä ihan oikeasti pitää tehdä ennen kuolemaansa? Onko tässäkään mitään järkeä?”

Vuosina 2014–2015 valmistuneet kollaasit ovat esillä nyt ensimmäistä kertaa.

Falling on Järvenpään 18. yksityisnäyttely. Näyttelyn on mahdollistanut Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahaston tuki.

Teostiedot: Falling 2014, syanotypia kankaalle, 135 x 135 cm.

Lisätiedot:
Hanna Järvenpää
hanmirjar@gmail.com